Tapetointi


Tapetointi: Tapetti seinä valmiiksi tapetoituna remontoimassamme kohteessa

Tapetointi

On suositeltavaa poistaa vanha tapetti ennen uutta tapetointia. Kohokuvioinen tapetti näkyy uuden läpi. Lisäksi erityisesti liisterillä kiinnitetty tapiseeraus voi irrota alustastaan.

Jotta lopputuloksesta tulisi hyvä, on alusta tasoitettava huolellisesti ennen varsinaista tapetointia. Erityisen tärkeää on poistaa seinässä olevat pahkat ja muut kohoumat. Kaikkein pienimmän kolot ja naarmut eivät juurikaan jää näkyviin, mutta nystyrä näkyy terävänä kohoumana tapetin pinnassa. Jotta seinän ulkonäköä seuraavan kerran muutettaessa tapetti irtoaisi helpommin, teemme seinälle aina pohjamaalauksen. Erityisen tärkeää tämä on levyseiniä käsiteltäessä.

Tapetoinnin hinta on noin 15 €/m2 (seinän pinta-ala, ikkunoita ja aukkoja ei vähennetä). Kohdistuksen vaativaa tapettia käytettäessä hintaan lisätään kohdistuslisänä 1 €/m2. Valmiiksi pohjamaalattujen pitkien, suorien seinien tapetointi kuvioimattomalla non-woven –tapetilla jopa alle 10 €/m2. Lisäksi tulee tietysti vielä tapetin hinta. Kohteissa, joissa joudutaan tekemään tasoituksia, suojauksia tai siirtämään kalusteita, nämä tehdään tuntityönä 40 €/h.

Tapetin ostaminen ja menekki

Tapettia ostaessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että sitä ostetaan tarpeeksi kerralla. Tapettitehtaat eivät yleensä takaa, että eri painatuseriin kuuluvat tapetit olisivat täsmälleen samaa värisävyä. Niinpä kahteen eri erään kuuluvien rullien käyttäminen samalla seinällä sisältää riskin siitä, että sävyero näkyy. Useimmiten tapettirullassa on 10-11 metriä paperia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavanomaisella huonekorkeudella (2,5-2,6 m) yhdestä rullasta tulee kolme vuotaa. Etenemä on siis noin 1,5 metriä. Siihen, että rullata tulisi neljä käyttökelpoista vuotaa, voi luottaa vain, jos rullan pituus on 11 metriä, huonekorkeus enintään 2,55 ja tapetti ei vaadi kohdistusta. Lisäksi kannattaa varautua siihen, että syystä tai toisesta yksi tai kaksi vuotaa voidaan menettää.

Tapetin poisto

Tapetin poistaminen voi olla joskus työlästä tai vaikeaa. Erityisen hankalaa on saada hyvin liimattu lasikuitutapetti irtoamaan alustastaan. Haastavimmissa tapauksissa tapettia ei kannata lainkaan lähteä poistamaan seinästä. Tällöin on yleensä edullisinta päällystää seinä 6 mm paksuisella remontti-kipsilevyllä. Toisena mahdollisuutena on suorittaa seinälle ylitasoitus kahteen kertaan välihionnan kanssa ja näin saada aikaan tasainen alusta uutta pintaa varten.

Tapetin poisto tehdään tuntityönä työn menekin arvioinnin hankaluuden takia. Tämä on oikeudenmukaista niin asiakasta kuin meitäkin kohtaan. Työtunnin verollinen hinta on 40 €.

Ota yhteyttä

.

  • Osoite:
    ACME Finland Oy
    Haltianpolku 11 C 23
    04440 Järvenpää
  • Y-tunnus:
    2424359-2

.

  • Tiedot:
    Mekin käytämme evästeitä mm. parantaaksemme hakutulosten osuvuutta.
    Tietosuoja